top of page
Usein kysyttyä
-
Mikä on kierrätyslannoite?Kierrätyslannoitteissa käytetään hyväksi esimerkiksi teollisuudesta ja maataloudesta ylijääviä sivuvirtoja, jotka ovat hyvin ravinnepitoisia. Kierrätyslannoitteiden sisältämä orgaaninen aines on hyväksi maaperälle. Kasvien tarvitsema fosfori on uusiutumaton luonnonvara ja sitä on maapallolla rajallisesti, joten sen kierrättäminen on tärkeää. Maatalous on yhä Itämeren suurin kuormittaja. Kaikki ympäristölle ystävällisemmät ratkaisut ovat tervetulleita.
-
Miten BioA-lannoite on toiminut lannoituskokeissa?BioA kalkitsevan NK-lannoitteen toimivuutta on testattu Luonnonvarakeskuksella Jokioisilla vuosina 2018 ja 2019 eri viljoilla ja erilaisilla maalajeilla. BioA on toiminut kokeissa erinomaisesti ja satotasot ovat olleet hyviä. Verrannelannoitteena kokeessa käytettiin NPK (27-1,3-4) lannoitetta ja mukana oli 0-ruutu sekä kaksi eri typpilannoitustasoa BioA:n lannoitteella ja verranteella. Orastuminen oli kaikissa kesän 2019 kokeissa tasaista, mutta osaa kokeista haittasivat alkukesällä voimakkaat sateet. Kesä-heinäkuussa puolestaan esiintyi pitkiä sateettomia kausia. Haastavista olosuhteista huolimatta kokeiden kasvustot kehittyivät hyvin yhtä ohrakoetta lukuun ottamatta. Kasvitauteja ja tuholaisia ei esiintynyt suurissa määrin. Kaikista kokeista torjuttiin rikkakasvit sekä kasvitauteja tarpeen mukaan. Kasvuun lähtö oli koeruuduilla hyvä. Kasvukauden ensimmäisissä mittauksissa osassa koejäsenistä oli kasvuston vihreyhden suhteen havittavissa eroja lannoitevalmisteiden välillä. BioA-lannoitteessa ei ole nitraattityppeä, joka liikkuu maassa ammoniumtyppeä nopeammin lannoitevantaan kohdalta kasvin saataville. Erot kuitenkin tasaantuivat nopeasti ja kasvukauden edetessä kääntyivät niin, että puolestaan BioA:lla lannoitetut ruudut olivat vihreämpiä. Kaikissa kokeissa värieroja lannoitevalmisteiden välillä ei havaittu. BioA:lla lannoitettujen ruutujen satotasot olivat erinomaiset. Esimerkiksi vehnän satotaso on kahden vuoden kokeissa ollut keskimäärin 5484 kg/ha, kun lannoitustaso on 100 kg typpeä/ha ja 6239 kg/ha, kun typpitaso oli 150 kg/ha. Typpitasojen väliset erot olivat selkeät kaikissa kokeissa. Korkeammalla typpitasolla saatiin kokeesta riippuen 400-1000 kg korkeampi sato molemmilla lannoitteilla. BioA-lannoitus tuotti paremman proteiinipitoisuuden kuin verrannevalmiste. Korkeammalla typpitasolla BioA:lla saatiin keskimäärin 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi proteiinipitoisuus.
-
Millaisen seulan BioA-lannoite vaatii?Kylvö voidaan suorittaa perinteisillä kylvölaitteilla.
-
Miksi valita kierrätyslannoite peltoviljelyyn?Kierrätyslannoite takaa yhtäläisen tai jopa paremman kylvötuloksen kuin kemialliset lannoitteet. Edullinen lannoite on valmistettu luonnon ehdoilla ja sillä voidaan saavuttaa jopa 0,8 % korkeampi vehnän proteiinipitoisuus kuin kemiallisella lannoitteella.
bottom of page